ti 16.30–18.30
ke 15.30–17.30
pe 11–13
muulloin sop. mukaan
Kulkuavaimella päivittäin klo 5–23

LadyLine Loimaa on suljettuna 1.1.2022 alkaen

30.12.2021 13:30

Lounais-Suomen Aluehallinovirasto on 29.12.2021 antanut uusimmat määräyksensä koronaviruspandemian torjumisessa. Määräykset ovat Tartuntatautilain §58g mukaisia.

"Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa kielletään henkilömäärästä riippumatta kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa ja ulkotiloissa.

Lisäksi aluehallintovirasto määrää suljettaviksi yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat, joita käytetään liikunta-, urheilu-, huvi- tai virkistystoimintaan.
Päätökset ovat voimassa 1.-15.1.2022. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia tai tilojen sulkemista koskevia määräyksiä ei ole mahdollista kiertää edellyttämällä osallistujilta koronapassia."
https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69928730

Tämän määräyksen perusteella myös LadyLine Loimaa joutuu valitettavasti sulkemaan ovensa asiakkailta kyseiselle ajalle. Asiakaspalvelu palvelee kuitenkin koko sulkuajan - pääasiallisesti etänä - viestit löytävät parhaiten perille osoitteella loimaa@ladyline.fi. Pyydämme kuitenkin huomioimaan, että tilanteen johdosta asiakaspalvelumme on varsin ruuhkautunut. Toivomme kärsivällisyyttä, pyrimme käsittelemään kaikki viestit mahdollisimman nopeasti.

Muistattehan myös Online-virtuaalituntipalvelumme nettisivuillamme https://www.ladyline.fi/fi/online . Palvelu edellyttää voimassaolevaa asiakkuutta ja vaatii käyttöön salasanan. Puuttuvaa salasanaa voi tiedustella tarvittaessa asiakaspalvelustamme.

  • Sekä Online-tuntien, että muun kotikuntoilun avuksi keskukselta voi lainata välineistöä (kahvakuulia, step-lautoja, levytankosettejä yms.). Välineitä voi käydä noutamassa la-su 1.-2.1.2022 klo 13-15 ja ma-ke 3.-5.1.2022 klo 16-18. Palautus ehjänä ja puhdistettuna välittömästi sulkuajan päätyttyä.

Yrityksemme joutuu vastaamaan itse kaikista kuluista myös koronasulun ajal­ta. Myöskään mitään tietoa mahdollisesta korvauksesta sulkuajalta ei vielä ole. Tästä syystä pyydämme apuasi, ja toivomme, että voimme jatkaa kuu­kau­si­las­ku­tus­ta­si nor­ma­a­listi myös kuntosalin kiinnioloajan.

Mikäli haluat, tulemme hyvittämään keskuksen kiinnioloaikaa vastaavan kuntoiluoikeuden sinulle myöhemmin, kunhan meille mahdollisesti myönnettävien korvausten tilanne sekä sulkuajan kokonaiskesto ensin selviävät.

Tiedotamme hyvitykseen liittyvistä toimintaohjeista sul­­kuajan päättymisen jälkeen.


Koko henkilökuntamme LadyLine Loimaalla haluaa kiittää jokaista asiakastamme siitä, että olet pysynyt asiakkaanamme tämän koronaviruksen aiheuttaman myl­ler­ryk­sen keskellä. Arvostamme sitä valtavasti. Yhteinen LadyLinemme ei olisi selvinnyt kuluneista kuukausista ilman apuasi ja olemme asiakkuudestasi kiitollisia. Yhtä lailla olemme kiitollisia jokaikisestä tsemppiviestistä ja kaikesta kannustuksesta, jota olemme saaneet.

Kulunut pandemia-aika on ollut kaikille pitkä ja raskas. Olemme kuitenkin jo selvinneet näin pitkälle. Yhdessä vielä edelleen eteenpäinkin.

Olette tärkeitä ♥️