ti 16.30–18.30
ke 15.30–17.30
pe 11–13
muulloin sop. mukaan
Kulkuavaimella päivittäin klo 5–23

Keskus avautuu jälleen maanantaina 19.4.!!

18.4.2021 11:32

Aluehallintoviraston määräämä, tartuntatautilain §58 g mukainen sulkuaika päättyy sunnuntaina 18.4. Tämä tarkoittaa sitä, että LadyLine Loimaa avaa jälleen ovensa maanantaista 19.4. alkaen. Samalla palautamme käyttöön ulko-oven avainkorttilukijan, eli palvelut ovat jälleen käytössä klo 5-23. Asiakaspalvelu palvelee vanhan aikataulun mukaan ma klo 16-19 ja ti-ke klo 16-18. Yksinkertaisimmin asiakaspalvelun tavoittaa edelleen sähköisesti osoitteesta loimaa@ladyline.fi


Vaikka keskuksen tilat onkin mahdollista jälleen avata asiakaskäyttöön, tartuntatautilain §58 d mukaiset rajoitukset ovat kuitenkin toistaiseksi 30.4. saakka voimassa. Tämä tarkoittaa sitä, että turvavälit ja lähikontaktit on edelleen pystyttävä tosiasiallisesti välttämään. Pyydämmekin kaikilta asiakkailtamme erityistä huomioita ja kunnioitusta niin rajoituksia kuin yleisesti kanssakuntoilijoita kohtaan. Avainkortin käyttöönotosta huolimatta tarkkailemme tilannetta edelleen jatkuvasti ja henkilökuntaa on suurimman osan aikaa aina paikalla.

♦ Jo aiemmin käyttöön otettu ryhmäliikuntatuntien asiakasmäärän rajaus pysyy edelleen kymmenessä (10) henkilössä.

♦ Pukutilat ovat jälleen normaalissa käytössä, samoin sulkua edeltävänä poikkeusaikana suljettuna olleet suihkut ja infrapunasaunat avautuvat. Kuitenkin myöskään näissä tiloissa lähikontaktit eivät ole sallittuja - asioithan siis mahdollisimman ripeästi ja odotat tarvittaessa rauhassa väljempää vuoroa. Saunaan ainoastaan yksi henkilö kerrallaan!

Lisäksi pyydämme edelleen noudattamaan seuraavia ohjeita keskuksessa asioidessasi:

♦ Huolehdi hyvästä käsihygieniasta. Pesethän kätesi hyvin ja käytäthän myös keskuksessamme laajalti tarjolla olevaa käsidesiä. MUISTA SÄILYTTÄÄ TURVAVÄLI KANSSAKUNTOILIJOIHIN!

♦ Kirjaa käyntisi AINA vastaanoton koneelle – saavut sitten ryhmäliikuntaan tai kuntosalille. Muistathan, että keskukseemme on pääsyoikeus ainoastaan palveluitamme käyttävillä asiakkaillamme!! Kaikki - ja kaikkien - ylimääräinen oleskelu keskuksessamme on toistaiseksi edelleen kiellettyä.

♦ Puhdista aina käyttämäsi laitteet ja välineet, sekä kuntosalilla että ryhmäliikunnassa. Puhdistusta varten löydät desinfiointiainepulloja ja papereita useasta pisteestä. Laita käyttämäsi paperit heti roskiin puhdistuksen jälkeen. Halutessasi voit käyttää treenihanskoja kuntoillessasi - hanskojen käyttö ei kuitenkaan poista velvoitetta välineiden ja laitteiden puhdistukseen!

♦ Vietäthän keskuksessa vain treenisi kannalta välttämättömimmän ajan. Vaikka ryhmäliikuntatuntien paikkamäärä on rajoitettu, ethän suotta saavu varaamaan paikkaasi ylettömän aikaisin ennen tunnin alkua. Käytännössä siis – tule, tee treenisi ja poistu.

♦ Pyri mahdollisuuksien mukaan välttämään yleensä suosituimpia alkuillan treeniaikoja kuntosalilla.

♦ Suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä tiloissamme, muutoin kuin mahdollisesti itse treenin aikana.

Mikäli sinulla on vähänkään sairauden oireita, älä tule harjoittelemaan. Noudata THL:n ohjeita testauksesta ja karanteenista.

TERVETULOA SIIS JÄLLEEN TREENAAMAAN KANSSAMME - ENNENKAIKKEA KUITENKIN TURVALLISESTI. NÄHDÄÄN LADYLINELLA! ❤️