Lahti

ma 10–15
ti–ke 14:15–17:45
to 10–15
pe–su suljettu
Kulkuavaimella päivittäin klo 5–24

Tuntikuvaukset

Aamutreeni ulkona

Hauskaa treenausta yhdessä ulkona. Lähtö tapahtuu aina vastaanotosta ja palaamme takaisin keskukselle treenin jälkeen. Kesän aikana voimme hyödyntää välineitä (esim. kahvakuulia tai jumppakuminauhoja). Pikku sadesää ei meitä pysäytä kesän aikana!

Äitilapsijumppa-aika

Lapset ovat näinä aikoina tervetulleita keskuksemme. Voit ottaa lapsesi mukaan tekemään virtuaalitunteja. Muistathan kysyä esimerkiksi virtuaalitunnin äänen säätämiseen apua henkilökunnalta mikäli tarve. Vanhemmat lapset voivat myös viettää näinä aikoina aikaa sohvalla. Muistathan silloin ottaa lapselle lukemista/piirtämistä mukaa, jotta aika ei käy pitkäksi.

Barre

Barre on hauskaa kehoa muokkaavaa harjoitusta, joka tehdään balettitankoa eli barrea apuna käyttäen. Barre vahvistaa erityisesti pakaroita, keskivartaloa ja reisiä. Harjoittelu sopii kaikille, tunnilla ei tehdä monimutkaista koreografiaa vaan nautitaan omasta kehosta, musiikista ja mahtavasta poltteesta tunnin jälkeen.

Bodyweight

Kyseessä on omalla kehonpainolla suoritettava tunti. Vastuksena olet sinä itse! Tavoitteena on voiman lisääminen ja samalla liikkuvuuden säilyttäminen ja parantaminen. Tuloksena on sellainen toiminnallinen kroppa, jossa on hyvä olla!

Circuit

Tunti, joka sopii kaikille! Circuit on treenimuoto, joka toteutetaan kuntopiirityyppisesti. Jokainen pystyy löytämään itselleen sopivan tason toteutettavista liikkeistä. Tällä tunnilla huomaat selkeästi lihaskunnon kohoamisen.

Core

Tunti sille tärkeimmälle eli keskivartalolle. Kehitämme monipuolisesti vatsa- ja selkälihaksia.

Core Jooga

Core Joogassa liikkeet avaavat kehoa aktiivisesti samalla vahvistaen lihaksia. Tarkoitus on liikkua hengityksen mukana ja näin luoda syvempää tietoisuutta kehon liikeradoista. Jokainen tunti on erilainen ja haastaa sinua omalla tasollasi. Tunneilla keskitytään selkärankaa tukeviin lihaksiin sekä tasapainoon. Lopussa aina rentoudutaan.

Core Roll

Kehonhallintatunti, jossa vahvistetaan erityisesti keskivartalon tukilihaksia foam rollin avulla. Tunnilla opetellaan myös kuinka voit hyödyntää rullaa lihashuollossa ja liikkuvuuden parantamisessa.

Crosstraining

Tunnilla kunnioitamme luonnollisia liikeratoja ja toiminnallisuutta. Teemme paljon liikkeitä oman kehon painon vastuksella, mutta käytämme myös välineitä, esim. kahvakuula, hyppynarut ja levytanko.

CXWORX

Nopea ja tehokas treeni keskivartalolle 30 minuutissa. Haastava harjoitus lihaksille sekä keskittymiskyvylle. Parantaa funktionaalista voimaa, tasapainoa ja liikkuvuutta, mitkä auttavat ehkäisemään rasitusvammoja. Opettaa treenaamaan oikein keskivartalon lihaksia ja lisää ymmärrystä niiden tärkeydestä terveydelle.

Dance

Hauska tanssitunti, josta ei fiilistä puutu. Tanssikokemusta osallistujalla ei tarvitse olla ollenkaan, halu hullutella ja nauttia tanssiliikunnasta on suositeltavaa ja samalla saat hikisen treenin. Tunti sopii vasta-alkajalle ja kokeneemmalle kuntoilijalle.

Easy core

Tunti sille tärkeimmälle eli keskivartalolle. Easy Core tunnilla kehitämme monipuolisesti vatsa- ja selkälihaksia tekemällä monipuolisia lihankuntoharjoitteluja. Tunti soveltuu kaikille.

FasciaMethod

FasciaMethod on suomalaisten fysioterapeuttien kehittämä kehonhuoltomenetelmä. FasciaMethod soveltuu kaikille, jotka haluavat parantaa suorituskykyään tehokkaasti ja edistää hyvinvointiaan. Tunnilla tehdään liikkuvuusharjoittelua, dynaamisia täsmävenyttelyjä, liikehallinhaharjoitteluja ja faskiakäsittelyä pallolla.

Fitness Pilates

Pilates-tekniikkaan perustuva ryhmäliikuntamuto. Oikean suoritus- ja hengitystekniikan avulla vapautat kehosi kireyksia ja vahvistat ryhtiä ylläpitäviä lihaksia. Lihashuoltoa ja syvien lihasten harjoittelua. Rauhallista ja rentouttavaa.

FlowJooga

FlowJooga on dynaaminen tunti, jossa kehon liikkeet yhdistyvät toisiinsa hengityksen johdattamana. Tunnit synnyttävät lämpöä kehossa, kehittävät voimaa, kestävyyttä ja joustavuutta. Tavallista joogatuntia fyysisempi harjoitus.

Hatha jooga

Hathajoogassa tehdään rauhallisen hengityksen tahdissa lempeitä kehoa ryhdistäviä ja vahvistavia liikkeitä. Hathajoogatunnit ovat lempeitä ja tempoltaan rauhallisia. Tunneilla on eri teemoja, joihon keskitytään. Hathajoogaan voi tulla ilman aikaisempaa joogakokemusta, ja se sopii sekä aloittelijoille että aiemmin jooganneille muun harjoituksen tueksi. Tunneilla voidaan tehdä myös hengitys-, rentoutumis- ja keskittymisharjoituksia.

Hiit

Tehokas 30 minuutin ryhmäliikuntatunti, jossa koko kehoa kuormittavien liikkeiden avulla kehitetään hengitys- ja verenkiertoelimistöä

Hot Body Jooga

Tunti on dynaamista länsimaista joogaa, missä on vaikutteita niin hatha-, astanga- kuin bikram-joogasta. Tehokas sekä samalla rentouttava ja kehon kanavia avaava harjoitus sopii kaiken kuntoisille. Tunti kehittää erityisesti kehonhallintaa, lihasten liikkuvuutta ja keskittymiskykyä.

Hot Body&Mind

Rauhallinen tunti, jolla sekoitetaan joogan ja pilateksen liikeratoja. Tunnilla keskitytään rentoutumaan ja nauttimaan ihanasta tunnelmasta.

Hot BODYBALANCE

Tunnin liikkeissä näkyy mm. tai chi, jooga ja pilates. Rentouttavan musiikin tahdissa tehtävät liikkeet huoltavat kehoa ja mieltä sekä parantavat lihaskuntoa, tasapainoa ja liikkuvuutta. Tunti järjestetään lämmitetyssä salissa.

Hot Kehonhuolto

Teemme lämpölamppujen alla lempeitä liikeratoja keholle sekä venyttelyä. Tule ja ihastu!

Hot Ladybalance

Puolen tunnin kehonhuoltoharjoitus, joka yhdistelee taijita, joogaa ja perinteistä venyttelyä. Rauhalliset ja helpot liikkeet tehdään lämmön avittamana omassa tahdissa.

Hot NHS

N niska, H hartiat, S selkä. Tunti on kokonaisuus, joka vahvistaa, venyttää ja rentouttaa. Vahvistavat liikkeet pohjautuvat pilatekseen, joogaan tai kuntojumppaan. Lisäksi venytetään ja avataan kireyksiä aktiivisilla avaavilla liikkeillä. Rauhallista ja rentouttavaa. Tunti pidetään lämmitetyssä salissa.

Hot RVP

R-reidet, V-vatsa, P-pakarat. Kehon suuret lihasryhmät treenataan 30 minuutin ohjelmalla tehokkaasti. Opit helposti liikkeet ja pääset nauttimaan kuntoilusta. Lihaskuntoa kehittävä ja kiinteyttävä. Tunti pidetään lämmitetyssä salissa.

Hot Syvävenyttely

Perusvenyttelyä ihanassa lämmössä. Lämpö mahdollistaa tehokkaamman ja samalla lempeän venyttelyharjoituksen. Tunnilla keskitytään suurimpien lihasryhmien venyttelyyn, parannetaan lihaksien aineenvaihduntaa ja lisätään liikkuvuutta. Rauhallista ja rentouttavaa.

Hot Venyttely

Perusvenyttelyä ihanassa lämmössä. Lämpö mahdollistaa tehokkaamman ja samalla lempeän venyttelyharjoituksen. Tunnilla keskitytään suurimpien lihasryhmien venyttelyyn, parannetaan lihaksien aineenvaihduntaa ja lisätään liikkuvuutta. Rauhallista ja rentouttavaa.

Joogan alkeet

Helppo ja mukava tunti tehdä jooga itsellesi tutuksi.

Kahvakuula

Kahvakuulan valtti on sen monipuolisuus. Yhdellä kuulalla pystyt tekemään paljon erilaisia liikkeitä. Harjoittelu on toiminnallista ja tehokasta. Olet sitten aloittelija tai kokenut kuulailija, niin olet tervetullut tunneillemme. Ohjaajamme opastavat sinua tekniikoiden oppimisessa, jotta harjoittelu on turvallista ja nautinnollista.

Keppijumppa

Keppijumppaa kaiken ikäisille. Helppoa ja reipasta menoa. Tuntiin kuuluu myös lihaskunto-osuus, jossa ohjaaja voi hyödyntää ryhmäliikuntasalissa olevia välineitä.

Kiertoharjoittelu

Tunnilla harjoitetaan koko kehoa rastipaikoilla, hyödyntäen kuntosalilaitteita.

Kiinteytys

Alkulämmittelyn jälkeen muokataan vaihtelevasti koko vartalon lihaksia. Vastuksena käytetään omaa kehoa ja kevyitä lisäpainoja. Tunti päättyy venyttelyyn. Välineet: jumppamatto, käsipainot.

Korsetti

Korsetti on jokaisen liikunnanharrastajan perustunti, jossa treenataan ryhtiä ylläpitäviä lihaksia. Vatsa- ja selkälihasten treenaus kehittävät kehosi asentoa ja kehon hallinta kehittyy tasapainoissa. Lihaskuntoa kehittävä ja kiinteyttävä.

KuntoCombat

KuntoCombat-tunnilta energiaa! Kamppailulajeihin perustuva musiikin tahdissa yksinkertaisia ja tehokkaita isku- ja potkusarjoja. Se on adrenaliinia nostattava ja kuntoa kohottava tehotreeni. Kuntocombat on yksinkertaista, mutta samalla haasteellista - se ei jätä ketään kylmäksi.

Kuntonyrkkeily

Kuntonyrkkeily on tehokasta ja hauskaa treeniä. Opit käyttämään kroppaasi aivan uudella tavalla ja huomaat kuinka paljon sinulla onkin voimaa! Tämä tehokas liikuntamuoto polttaa rasvaa sekä parantaa peruskuntoa ja koordinaatiota. Tunti sopii erityisen hyvin istumatyötä tekeville, jotka kärsivät jäykistä niska- sekä hartiaseudun lihaksista.

Lady Askellus

Tunti sisältää helppoa askellusta lattialla tempaavan musiikin kera. Aikaisempaa kokemusta ryhmäliikunnoista et tarvitse. Tunnille ovat tervetulleita kaikenikäiset naiset.

Lady Spin 30

Sisäpyöräily on hauskaa ja tehokasta. Ohjaajat opastavat pyörän säädöissä ja opettavat tekniikan ydinkohtia. Turvallista ja tehokasta. Tunnin kesto 30 min.

LadyPump

Yksi tunti, levytanko ja kehon suurimmat lihasryhmät - maksimaaliset tulokset minimaalisessa ajassa! Jokainen voi harjoitella omalla tasollaan valitsemalla itselleen sopivimmat painot 2-42 kilon väliltä.

Ladyt kiertoharjoittelu

Aerobisen alkulämmittelyn jälkeen parannamme lihaskuntoa erilaisia välineitä hyödyntäen jokainen omalla tasollaan treenaten.

Ladyt Kiinteytys

Mukavaa ja pehmeää liikuntaa. Tunnilla tehdä niin aerobista, lihaskuntoa, tasapainoa kuin liikkuvuutta kehittävää harjoittavia liikkeitä. Tunnille voivat osallistua kaikenikäiset asiakkaamme.

Ladyt Kiinteytys

Mukavaa ja pehmeää liikuntaa. Tunnilla tehdä niin aerobista, lihaskuntoa, tasapainoa kuin liikkuvuutta kehittävää harjoittavia liikkeitä. Tunnille voivat osallistua kaikenikäiset asiakkaamme.

Lämpöpilates

Pilates-tekniikkaan perustuva ryhmäliikuntamuoto lämmitetyssä salissa. Oikean suoritustekniikan ja hengitystekniikan avulla vapautat kehosi kireyksistä ja vahvistat ryhtiä ylläpitäviä lihaksia. Lihashuoltoa ja syvien lihasten harjoittelua, rauhallista ja rentouttavaa.

Lämpöpilates 2

Taso 2 tarkoittaa haastavampaa kokonaisuutta. Pilates-tekniikkaan perustuva ryhmäliikuntamuoto lämmitetyssä salissa. Oikean suoritustekniikan ja hengitystekniikan avulla vapautat kehosi kireyksistä ja vahvistat ryhtiä ylläpitäviä lihaksia. Tällä tunnilla pääset haastamaan keskivartalosi uudelle tasolle välineiden avulla.

LAVIS

LAVIS on hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Lavista tanssitaan yksin. Tunnilla tanssitaan tuttuja lavatansseja kuten jumppa, jenkka, rock/jive, cha cha ja samba. Tunnilla opit eri lavatanssiaskeleiden perusteita kuntoilun ohella.

Meditaatio ja rentoutuminen

Kaipaatko pysähtymistä arjen keskellä? Suljemme musiikin tämän tunnin ajaksi myös kuntosalin puolelta. Näin saat mahdollisuuden täyteen rentoutumiseen ja rauhoittumiseen. Tervetuloa nauttimaan.

Move

Mukaansa tempaava tunti sykettä nostavilla liikkeillä maustettuna. Tällä tunnilla kohotat kuntoa ilman askelsarjoja. Aikaisempaa kokemusta ryhmäliikunnasta et tarvitse.

Muokkaus

Koko kehon toiminnallinen ja tehokas treeni. Tunnilla yhdistetään monta lihasryhmää kuormittavia liikkeitä ja sykkeennostoja musiikin tahdissa.

Muokkaus 2

Hauskalla ja vaihtelevalla tavalla kehität tehokkaasti lihaskuntoa, kestävyyttä ja hapenottokykyä. Aerobiset ja lihaskunto osuudet vaihtelevat. Kuntoa ja kestävyyttä kehittävä, kiinteyttävä.

NHS Voima

Lihaskuntotunti niska-hartia-selkä alueelle. Käytämme monipuolisesti erilaisia välineitä tunneilla. Tunti järjestetään isossa ryhmäliikuntasalissa.

Pienryhmävalmennus

Lisäpalveluryhmä, jossa harjoittelet 1-3 kertaa viikossa tavoitteellisesti ja suunnitellusti. Ryhmään ovat tervetulleita kaikki liikkujat, kaikki kulkevat kohti omia tavoitteitaan. Ryhmässä teemme säännöllisesti kuntotestauksia, kehonkoostumusmittauksia, jokaiselle ryhmäläiselle kuuluu kerran kuukaudessa henkilökohtainen ohjaus kuntosalilla sekä jokainen saa oman kulutuksen mukaisen ruokavalion. Kysy lisää vastaanotostamme tai laita sähköpostia osoitteeseemme lahti@ladyline.fi

Pilates

Tunnilla keskitytään keskivartalon vahvuuteen, hallintaan ja liikkuvuuteen. Tunnin tarkoituksena on kehittää kehoa kokonaisuutena ja harjoitukset tähtäävät kehon ytimen lihasten harjoittamiseen, tasapainon kehittämiseen ja liikkuvuuden parantamiseen.

Pilates alkeet

Pilateksen alkeet tunti on hyvä aloittelijoille, Alkeistunnilla luodaan pohja pilateksen harrastamiseen. Tunti sopii kaikille pilateksesta kiinnostuneille. Alkeistunnilla opetellaan pilateksen perustekniikkaa ja tehdään helppoja kehoa vakauttavia, voimistavia ja venyttäviä liikkeitä.

Piloxing

Piloxing on intensiivinen harjoitusmuoto jossa vuorottelevat kuntonyrkkeily, pilates ja tanssi. Vauhdikas ja tehokas tunti, joka muokkaa lihaksia, voimistaa keskivartaloa ja polttaa paljon kaloreita. Piloxing on hauskaa ja haastavaa jokaiselle ikään ja kuntoon katsomatta.

PUHTI

Tämä tunti tuo puhtia, jaksamista ja vireyttä arkeesi! PUHTI on lempeä voiman lähettiläs, josta saat energiaa ja parannat lihastasapainoasi. Tunti sisältää vauhtia ja voimaa haluamallasi tasolla, liikkuvuus ja keskivartalon tuki paranevat huomaamatta tunnin aikana.

Pumppi

Tällä tunnilla teemme kestovoimalihaskuntoharjoituksen koko keholle. Tunnilla käytämme välineenä pääsääntöisesti levytankoa ja -painoja. Painot, joita käytät tunnilla päätät itse. Tämän vuoksi tunti sopii monen tasoisille liikkujille. Tule laittamaan keho pumppiin!

Relax Roll

Venyttelytunti, missä hyödynnämme Foam Rolleria. Foam Rollerin käyttö on helppoa ja sillä voi itse lievittää lihaskireyttä, jännitystä ja lihaskipuja. Putkirulla lisää lihasten joustavuutta ja liikkuvuutta.

Rumbita 55

Rumbita® FUERTE on treenimuoto, joka sopii jokaiselle! Tämä tehokas ja tanssillinen ohjelma vahvistaa ja kiinteyttää vartaloa, parantaa ryhtiä ja hoikentaa vyötärön. Liikkeet tehdään perusteellisesti ja tyylillä, espanjankielisen latinomusiikin tahdissa ilman vaikeita askelkuvioita. Yhden FUERTE-tunnin aikana palaa jopa 700 kilokaloria!

RVP

R-reidet, V-vatsa, P-pakarat. Kehon suuret lihasryhmät treenataan 30 minuutin ohjelmalla tehokkaasti. Opit helposti liikkeet ja pääset nauttimaan kuntoilusta. Lihaskuntoa kehittävä ja kiinteyttävä.

RVP 45

Reidet, Vatsa ja Pakarat. Tunnilla treenataan tutut lihasryhmät, mutta kesto on hieman pidempi. Alussa teemme aerobisen alkulämmittelyn ja tunnin aikana voimme hyödyntää käytössä olevia välineitä. Aloita päivä aktiivisesti heti klo 7.30!

Sali Startti

Sali Startissa tavoitat varmasti kuntosaliohjaajamme. Autamme laitteiden käytössä ja vastaamme mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Seniori kiertoharjoittelu

Kiertoharjoittelussa vahvistamme lihaskuntoa, harjoittelemme tasapainoa, venyttelemme ja nautimme toistemme seurasta. Tunnilla jokainen otetaan huomioon henkilökohtaisesti. Tervetuloa nauttimaan liikunnasta.

Shape&Go

Shape&Go on tehokas ja hauska kokovartalotreeni. Aloitamme aerobisella liikunnalla, jonka jälkeen siirrymme toiminnallisiin lihaskuntoharjoituksiin. Saat upean tilaisuuden haastaa itseäsi. Lopuksi rauhoitumme joogasta vaikutteita saaneesta kehonhuolto- osuudesta.

Shape&Go

Hauska ja tehokas kokovartalotreeni. Aloitamme aerobisella liikunnalla, jonka jälkeen siirrymme toiminnallisiin lihaskuntoharjotteisiin. Saat upean tilaisuuden haastaa itsesi. Lopuksi rauhoitumme joogasta vaikutteita saaneessa kehonhuolto-osuudessa.

Sisäpyöräily

Sisäpyöräily on hauskaa ja tehokasta. Ohjaajat opastavat pyörän säädöissä ja opettavat tekniikan ydinkohtia. Turvallista ja tehokasta.

Sisäpyöräily

Sisäpyöräily on hauskaa ja tehokasta. Ohjaajat opastavat pyörän säädöissä ja opettavat tekniikan ydinkohtia. Turvallista ja tehokasta.

Somaattinen Venyttely

Tällä tunnilla suoritetaan sekä venyttelyä että stabiloivia harjoitteita. Kehitämme tasapainoa sekä kehonhallintaa ja vastapainoksi keskitymme myös rentouden opetteluun. Tällä tunnilla kehosi joustavuus paranee ja rentoutumisen opettelun myötä energiatasosi kohoaa!

Starttikurssi

Starttikurssi on tarkoitettu LadyLineLahden uusille asiakkaille. Täällä saat tietoa liikunnasta ja ravinnosta, pääset osallistumaan kuntotestiin sekä kehonkoostumusmittaukseen. Nimensä mukaisesti saat hyvän startin liikunnallisemmalle elämälle. Kursseja ohjaavat Personal Trainerit. Kurssille osallistuminen vaatii ennakkoilmoittautumisen ja sen kesto on 8 viikkoa.

Step

Stepissä tutustutaan stepin askeliin huolellisesti. Liikkeiden tempo ja vaikeusaste mahdollistaa ensikertalaisenkin osallistumisen. Tasainen askellus tuo hien pintaan ja hyvän olon. Kuntoa ja kestävyyttä kehittävää.

Step Muokkaus

Tunti käynnistyy askellusosiolla step-laudan kanssa. Askelluskuviot sopivat niin ensikertailaiselle kuin kokeneemmallekin steppaajalle. Lopuksi teemme lyhyen lihaskunto-osion sekä venyttelyt.

Tabata

Tabata-treeni on eräänlainen HIIT-treeni (high intensity interval training), jossa harjoitus itsessään on erittäin lyhyt, mutta erittäin intensiivinen ja tehokas.Tabata-treenin ajatuksena on, että treenin pituus ei ole tärkeintä, vaan se, että keho väsyy ja samalla haastat itsesi tekemään parhaasi

Tandem

Uutuus! Tandem on hauska ja tehokas tunti, jossa yhdistyvät spinningin aerobinen harjoittelu sekä lihaskuntoharjoittelu. Lihaskuntoharjoittelussa hyödynnämme välineitä sekä omaa kehonpainoa. Tällä tunnilla kehität monipuolisesti kunnon eri osa-alueita.

Timmi Vatsa

Tällä tunnilla treenataan keskivartaloa monipuolisesti. Timmi Vatsa-tunnin ansiosta arkipäivän askareetkin sujuvat helpommin vahvojen core-lihasten kanssa. Keskivartalon treenaaminen on hauskaa, motivoivaa ja ennen kaikkea tärkeää! Aikaakin kuluu vain puoli tuntia ja teho on taattu.

Virtuaalitunti™ Kahvakuula

Tunti on harjoittelua, joka vaikuttaa koko kehoon. Tunnin välineenä on 6 kg tai 8 kg kahvakuula ja liikkeet ovat toiminnallisia. Kahvakuula on lihaskuntoharjoittelua, mutta nostaa sykettä suoritusjaksoilla tehokkaasti. Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta kahvakuulaharjoittelusta. Lihaskuntoa kehittävä ja kiinteyttävä Tunnin kesto 30 min. Välineet: jumppamatto, kahvakuula, kiekko 2,5kg tai 5kg

Virtuaalitunti™ Kamppailu

Nyrkkeilyä, taistelulajeja ja sykkeennostoa. Tunnilla vuorottelevat iskusarjat, potkut ja hyppy/juoksuosiot. Lihaskuntoa ja kestävyyttä kehittävä. Tunnin kesto 30 min.

Virtuaalitunti™ NiskaHartiatSelkä

Tunti on kokonaisuus, joka vahvistaa, venyttää ja rentouttaa. Vahvistavat liikkeet pohjautuvat pilatekseen, joogaan tai kuntojumppaan. Lisäksi venytetään ja avataan kireyksiä aktiivisilla avaavilla liikkeillä. Rauhallista ja rentouttavaa. Tunnin kesto 30 min. Välineet: jumppamatto ja Theraband tuubi/jumppakuminauha

Virtuaalitunti™ Pilates

Pilates-harjoittelua kehon huoltamiseen. Pilateksen avulla vapautat kehosi kireyksistä ja vahvistat ryhtiä ylläpitäviä lihaksia. Lihashuoltoa ja syvien lihasten harjoittelua, Rauhallista ja rentouttavaa. Tunnin kesto 30 min.

Virtuaalitunti™ PUHTI

PUHTI tuo puhtia, jaksamista ja vireyttä arkeesi! PUHTI on lempeä voiman lähettiläs, josta saat energiaa ja parannat lihastasapainoasi. Tunti sisältää vauhtia ja voimaa haluamallasi tasolla, liikkuvuus ja keskivartalon tuki paranevat huomaamatta tunnin aikana. Tunnin kesto 30 min.

Virtuaalitunti™ ReidetVatsaPakarat

Tunti keskittyy kehon suuriin lihasryhmiin. Voit osallistua tunnille, vaikka sinulla ei olisi kokemusta ryhmäliikunnasta. Tunnilla ei ole askellusta ja liikkeet ovat helppoja ja turvallisia. Lihaskuntoa kehittävä ja kiinteyttävä. Tunnin kesto 30 min. Välineet: jumppamatto

Virtuaalitunti™ ReidetVatsaPakarat

Tunti keskittyy kehon suuriin lihasryhmiin. Voit osallistua tunnille, vaikka sinulla ei olisi kokemusta ryhmäliikunnasta. Tunnilla ei ole askellusta ja liikkeet ovat helppoja ja turvallisia. Lihaskuntoa kehittävä ja kiinteyttävä. Tunnin kesto 30 min. Välineet: jumppamatto

Virtuaalitunti™ Sisäpyöräily

Sisäpyöräily on hauskaa ja tehokasta. Perustunti, jossa hiki otetaan pintaan vauhdikkailla jaksoilla ja vastuksilla. Sisäpyöräilyssä polkutekniikat ovat turvallisia ja tunnin rakenne sopii niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin pyöräilijälle. Tunnin alussa opastus pyörän säätämiseen. Kuntoa ja kestävyyttä kehittävä. Välineet: sisäpyöräilypyörä

Virtuaalitunti™ Teho

Toiminnallista harjoittelua kehonpainolla ja lisäpainoilla. Liikkeiden vaikuttavuutta voi säädellä henkilökohtaisen jaksamisen mukaan vaihtoehdoilla tai lisäpainoilla. Teho ei ole jumppaa, Teho on treeniä. Lihaskuntoa ja kestävyyttä kehittävä. Tunnin kesto 30 min. Välineet: tanko, painokiekot, step-lauta, jumppamatto

Virtuaalitunti™ Venyttely

Perusvenyttelyä rauhallisessa ja miellyttävässä tunnelmassa. Tunnilla keskitytään suurimpien lihasryhmien venyttelyyn, parannetaan lihaksien aineenvaihduntaa ja lisätään liikkuvuutta. Rauhallista ja rentouttavaa. Tunnin kesto 30 min. Välineet: jumppamatto

Yin Jooga

Yin Joogassa keskitytään oman kehon tuntemuksien kuunteluun sekä hengityksen tarkkailuun. Yin on vastakohta kaikelle suorittamiselle, mistä päivämme täyttyvät. Tällä tunnilla irtaudut hetkeksi arjesta.

Yoga Flow

Dynaaminen ja voimaa kehittävä flowjooga-harjoitus on harmonista liikkeen virtaa sekä kehon ja mielen nautintoa.

Zumba Gold

Zumba Gold on kevennetty Zumba-tunti, joka sopii senioreiden lisäksi esimerkiksi raskaana oleville, kuntoutuville, ylipainoisille sekä kaikille, jotka haluavat liikkua vähän rauhallisempaan tahtiin peruskuntoa ylläpitäen ja kehittäen. Tämä tunti ei sisällä hyppyjä. Tätä tuntia ohjataan puheella, joten tunnilla on helpompi seurata ja pysyä mukana liikkeessä.

Zumba®

Zumba on kaloreita kuluttava fitnesstanssitunti, joka on yhtaikaa tehokas, hauska ja mukaansatempaava. Zumban kantavana ajatuksena on liikunnan ilo ja liikkeiden helppous. Treenatessa, vuoroin latinalaisen ja kansainvälisen tanssimusiikin tahdissa, arjen huolet unohtuvat! Kuntoa ja kestävyyttä kehittävää.

Test