Tutustu LadyLinen personal trainereihin
LadyLine personal trainer on liikunnan moniosaaja, joka on perehtynyt useisiin liikuntalajeihin, liikunnan ja elimistön fysiologisiin yhteyksiin sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttamiseen.
Noora Pilli
Koulutus Hyvinvointi- sekä kuntosalivalmentaja ja Personal Trainer 02/2019 Trainer4You |
Kielitaito
|
Aloitin itse salilla käynnin vuonna 2015 ja se vei minut täysin mukanaan. Muutaman vuoden treenaamisen jälkeen opiskelinkin itselleni siitä ammatin Trainer4You:lla ja valmistuin helmikuussa 2019 personal traineriksi, kuntosali- sekä hyvinvointivalmentajaksi. Ennen kuntosalia harrastuksiini kuului ratsastus, jota tuli kuusi vuotta harrastettua mutta jäi sitten kuntosaliharrastuksen myötä pois. Parin vuoden valmentamisen jälkeen halusin lähtä syventämään omaa tietämystä ravinnosta ja ravintovalmentamisesta. Se kun on mielestäni isona osana ihmisen hyvinvointia ja terveyttä. Valmistuin ravintovalmentajaksi 08/2021. Valmentajana koen olevani avoin sekä ihmisläheinen, mutta kuitenkin tarpeen tullessa osaan olla vaativa ja opetan asiakkaita välillä poistumaan omalta mukavuusalueeltaan treeneissä. Tärkeimpänä pointtina valmennuksissa kuitenkin painotan asiakkaille oman kehon kuuntelemista, koska sinä itse olet oman kehosi asiantuntija. Terveellisten elämäntapojen opettelu ei tarvitse olla vakavaa, eikä kukaan ole täydellinen. Olet siis tervetullut valmennukseeni juuri sellaisena kuin olet, uskot vain itseesi niin pääset mihin vaan!
Johanna Laine
Koulutus Koulutettu hieroja (2017) |
Kielitaito
|
Hierontatyössäni törmään päivittäin erilaisiin vaivoihin/kiputiloihin, jotka olisi helpotettavissa tai jopa kokonaan poistettavissa oikeanlaisella liikunnalla. Mielestäni oman kehon kuuntelun opettelu on tärkeä osa terveellisempiä elämäntapoja. Liikkumisen ei tarvitse olla kivuliasta, pakkopullaa, eikä kuuriluonteista. Kun aloitetaan uusien, terveellisempien elämäntapojen opettelu pienistä asioita kehoa kuunnellen, ehtii myös mieli tottua uudenlaiseen tapaan elää. Liikunta on minulle itselleni tärkeä osa arkea. Jaan mielelläni liikkumisen iloa myös muille. Otetaan asiat vakavasti huumorilla!
Varaa ilmainen pt-konsultaatio
LadyLine personal trainer osaa suositella sinulle parhaiten soveltuvan yksilövalmennuspaketin yksilöllisten tarpeidesi pohjalta. Varaa aika ilmaiseen pt-konsultaatioon ja aloita matkasi kohti tavoitteistasi.