ma–ti 14–18
ke 14–17.30
to 14-16.20
pe 14–16
Sovelluksella tai kulkuavaimella päivittäin klo 5–21

Tutustu LadyLinen personal trainereihin

LadyLine personal trainer on liikunnan moniosaaja, joka on perehtynyt useisiin liikuntalajeihin, liikunnan ja elimistön fysiologisiin yhteyksiin sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttamiseen.

Pirita Turunen

Pirita Turunen

Koulutus

Personal trainer (Trainer4you 2019)
Koulutettu Hieroja (Islo 2022)

Kielitaito
  • Suomi Suomi

Olen Pirita, pienen lapsen äiti, joka on kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Minua kiinnostaa ihminen kokonaisuutena ja tiedän, että jokainen on erilainen yksilö. Ketään ei voi verrata toiseen ja se juuri on kiinnostavaa. Personal traineriksi olen valmistunut 2019 ja nyt 2022 valmistuin hierojaksi. Lisäksi olen samalla tämän parin vuoden aikana opiskellut avoimissa ammattikorkeakouluissa kursseja, jotka liittyvät hyvinvoinnin eri osa-alueisiin. Aiheet ovat liittyneet niin uneen, liikkumiseen kuin syömiseen ja siihen miten nämä vaikuttavat esimerkiksi meidän mielenterveyteen ja jaksamiseen. Näistä olenkin saanut valmentamiseen hyviä eväitä, joita haluaisin jakaa juuri teidän kanssa. Tiedän jo nyt, ettei opiskeluni jää tähän. Haluan kehittää itseäni koko ajan lisää ja hankkia lisää tietoa siitä, miten ihmiskeho sekä mieli toimii. Tykkään liikkua luonnossa, lenkkeillä sekä tehdä erilaisia lihaskuntoharjoitteita. Valmentajana olen kuunteleva, auttavainen sekä myös hieman vaativa, mutta pidän kuitenkin pilkkeen silmäkulmassa.

VARAA VELOITUKSETON LIIKUNTANEUVONTA

LadyLine personal trainer osaa suositella sinulle parhaiten soveltuvan yksilövalmennuspaketin yksilöllisten tarpeidesi pohjalta. Varaa aika veloituksettomaan liikuntaneuvontaan ja aloita matkasi kohti tavoitteistasi.