LadyLinen vetoomus liikunnan ALV-kannan nostoa vastaan  Lue lisää

Näkyykö korona vyötäröllä? Älä panikoi turhaan!

2.3.2022 08:00

Jo kaksi vuotta kestänyt pandemia on aiheuttanut muutoksia kaikkien elämään. Muutokset ovat näkyneet myös liikuntatottumuksissa, kun monet liikuntapaikat ovat sulkeneet ovensa ja kotona vietetyn ajan lisääntyessä jääkaappi on lähes koko ajan houkuttelevan lähellä. Muutoksista johtuen korona saattaa näkyä kehossa esimerkiksi painonnousuna, lihaskunnon huonontumisena ja jumeina.

Paniikkiin ei kuitenkaan ole syytä. Vaikka poikkeusolot ovat jatkuneet pitkään, pari vuotta on elämässämme yllättävän lyhyt aika. Pieni painonnousu ei ole syy aloittaa tiukkaa kuntokuuria tai dieettiä. Huonontunut lihaskunto korjaantuu yllättävän nopeasti pidemmänkin tauon jälkeen. Sinulla on kohtalotovereita enemmän, kuin osaat edes arvata.

Paluu täysin normaaliin elämään voi viedä vielä hetken, eikä paluuta odotellessa kannata murehtia liikaa. Mikäli oma terveys kuitenkin huolestuttaa ja haluaisit jo ryhtyä toimiin, pienetkin teot auttavat. Pienillä teoilla pystyt hallitsemaan painonnousua ja ylläpitämään kuntoa. Tässä sinulle vinkkejä, kuinka voit huolehtia terveydestäsi myös pandemian aikana.

Hyötyliiku ja ole aktiivinen

Pysy aktiivisena koko päivän ajan. Hyödynnä kaikki mahdolliset matkat ja liiku kävellen tai pyörällä. Hyödynnä koti- ja pihatyöt sekä leiki lasten kanssa. Mikäli mahdollista pysy myös työpäivän aikana liikkeessä, työskentele seisten ja pidä paljon taukoja. Pienetkin asiat lisäävät aktiivisuutta, kuten roskien vienti, portaiden nousu tai imurointi. Siivoaminen ja puutarhatyöt ovat hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Enää siivoaminenkaan ei tullu tylsältä, kun tiedät saavasi samalla pienen treenituokion.

Tarkastele ravinnon määrää ja sisältöä

Kotona ollessa jääkaappi tuntuu olevan liian lähellä ja napostelu on liian helppoa. Kiinnitä huomiota päivän aikana syömäsi ruoan määrään ja sisältöön. Kuinka monta ateriaa syöt päivässä ja mitä syöt? Naposteletko pitkin päivää? Pidä ruokailurytmi mahdollisimman tasaisena ja syö aina hyvin ja monipuolisesti. Ateriat olisi hyvä ajoittaa 2-4 tunnin välein, jotta nälkäkiukku ei pääse yllättämään. Mikäli yrität vähentää annoksia kokoa liikaa, olet kohta uudestaan nälkäinen ja sorrut helpommin naposteluun. Suosi kasvisruokaa ja muita terveellisiä vaihtoehtoja, jolloin voit syödä vatsan täyteen huoletta. Näin saat pidettyä ylimääräiset kalorit pois ruokavaliostasi, mutta pysyt kylläisenä koko päivän.

Liiku ulkona ja kotona

Mikäli et vielä koe turvalliseksi liikkua sisätiloissa muiden kanssa, keskitä treenisi kotiin tai ulos. Hyödynnä lähialueiden ulkoliikuntapaikat, lenkkeile, pyöräile tai kokeile vaikka frisbeegolfia. Kotona saat tehokkaat treenin ilman välineitäkin. Löydät esimerkiksi LadyLinen Online-palvelusta ja Facebookin Treenikaverit -ryhmästä runsaasti erilaisia jumppia ja treenejä, joita voit hyödyntää kotona. Tee useita lyhyitä treenejä, joilla pidän treenit mielekkäänä. Vartinkin treeni päivittäin on parempi, kuin ei mitään.

Mikäli yksin liikkuminen ei innosta, pyydä kaveri mukaan lenkille. Myös LadyLinen personal trainerit valmentavat mielellään ulkona tai etänä. Saat personal trainerilta tarvitsemasi tsempin ja vinkkejä treeneihin. Ota siis rohkeasti yhteyttä oman keskuksesi valmentajaan.

Nuku hyvin ja rentoudu

Muista myös nukkua hyvin ja rentoutua. Pandemia voi aiheuttaa uudenlaista stressiä ja huolta. Pyri vähentämään stressiä käymällä ajoissa nukkumaan ja rentoutumaan myös päivän aikana. Vältä kehon ja mielen aktivointia hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa. Syö iltapala ja käy nukkumaan pimeään ja viileään huoneeseen. Voit myös kokeilla rentoutumis- ja hengitysharjoituksia. Hemmottele itseäsi ja tee itsellesi mieluisia asioita.

Muista, että olemme tukenasi!